Hengissä ollaan, joskin olotila särkyjen ja kipujen osalta ei ole miksikään muuttunut. Sairasloma jatkuu toistaiseksi lokakuun alkuun saakka. Siis niin masentavaa, eikä oloa helpota ollenkaan tunne siitä että tuskin puoletkaan ihmisistä oikeasti uskoo ja tietää miten kipeä olen. Meikäläinen on aina tehnyt töitä niska limassa viimeiseen saakka, eikä pienistä kivuista ja säryistä ole tosiaankaan valitettu, nyt ollaan siinä pisteessä että on aika valittaa, tuntuu vaan että kukaan ei usko. No teeskennellään sitten...

Viimeiset pari viikkoa on todellakin kulunut sohvalla maaten ja NetFlixiä katsellen, Isänmaan Puolesta, Sons of Anargy, leffoja ja taas leffoja. Tuntuu vaan tulevan jo nuo sarjat uniinkin, no ei ihme kun niitä aamusta iltaa katselee. Toki luettukin on, ehdoton suosikki viimepäivien kirjoista on Nancy, tositapahtumiin perustuva, äidin riipaiseva tarina tyttärensä lyhyestä elämästä. Suosittelen !!

001.jpg

008.jpg


Ja naapuriongelmaa seuraavaksi. Meillähän on täällä tasan yksi rajanaapuri, yksin asuva n. 50 v. nainen. Hänellä käy melkein päivittäin vierailulla nuoripari koiransa kanssa. Pieni perhoskoiran kokoinen koira, jonka suurin harrastus on karata meidän pihalle haukkumaan koiria. No meidän pedothan on aivan poissa tolalataan tarhassa kun pieni perkele räyhää muutaman metrin päässä tarhasta. Aiemmin tuo pikkurääpäle poistui heti kun omistajat kutsui, no enää ei poistu. Pari iltaa sitten olin sisällä ja kuulin taas tuon pikkuperkeleen haukun vaan lähestyvän ja meidän tyttöjen äänet kohosivat jo taivaisiin. Naapurissa ei elettäkään tuon pikkupiskin pois kutsumiseksi, reilu 10 min. se tuossa meidän pihassa, talon kulmalla huusi kunnes hävisi. Myöhemmin harmittelin isännälle kun en tajunnut napata sitä tänne sisälle, josko sitten olisi omistajalle tullut hätä, mihin hänen rakas puudelinsa on hävinnyt. No tänään sama juttu, taas tänne meidän pihalle räyhäämään, eikä tuntunut sesseä lainkaan haittaavan, vaikka istuin kaverin kanssa tuossa pihassa, siinä se vaan aikansa haukkui ja omistaja rääkyi omalla pihallaan koiraa kotiin. Pikkupiski vaan muutti suuntaa ja jatkoi haukkumistaan. En ole naapurille viitsinyt valittaa ihan siitä syystä, että jos meidän tytöt joskus sinne eksyy, niin eipä ole hänellä nokan koputtamista. Se on vaan naapurille pakko sanoa, että nyt on tuo pikkuperkele käynyt niin moneen kertaan tytöille tuossa tarhan aidan takana haistattelemassa, että en mene takuuseen onko puudeli turvassa jos tänne pihalle eksyy niin että tytöt on irti tuossa pihalla. Harmi vaan jos jotain sattuu, tietäähän sen kenen se syy on jos meidän likat sen listii, vaikka kuinka olisi väärällä tontilla.

Likat on taas kaikki pesua vailla, vaikka ei ole kauaa kun kaikki on pesty. Osittain hiekkapohjainen tarha, jossa päivät oleilevat, eipä siihen muuta tarvitse, likaisia ovat. Tuntuu että pää hajoaa jollei täältä pääse ihmisten ilmoille. Mietinnässä onkin jos tuon Hulda-mummon pariin veteraaniluokkaan tässä ilmoittaisin, ihan vaan oman mielenvirkistyksen takia, mietitään... :)