...nimittäin viimeiset pojat omiin koteihinsa. Toinen haetaan huomenna ja toinen perjantaina. Sattui vielä niin hassusti että eilen oli isännälle soittanut yksi hänen tuttunsa, kysellyt isännältä tietääkö tämä collien pentuja missään, tiesi se :) Kävivät eilen katsomassa ja perjantaina tulevat hakemaan pojan kotiinsa.

Lisäksi tässä on hassua sekin että pariin-kolmeen viikkoon ei ole kukaan ollut pennuista kiinnostunut, tänään on sitten ollut kaksi kyselijää liikkeellä. Heidät olen ohjannut parin kasvattajakaverin puheille, joilla tiedän vielä vapaita pentuja olevan. Näin asiat vaan aina järjestyy. Tosin eipä meillä vielä paniikkia kotien suhteen ollut kun vastahan nuo ovat 9 viikkoisia, mutta pentujen kannalta se on mukavampaa jos ajoissa löytävät ne omat kotinsa.

Meikäläinen on ollut tämän viikon yksin tätä härdelliä pyörittämässä, isäntä Hesassa kuntoutuksessa. Onhan tässä oma hommansa, mutta ihan ok on mennyt. Ei vaan meinaa joka paikkaan aina ehtiä.

Vinkkinä meidän kulmakunnan koiraihmisille. Orimattilan Robin Hoodissa/ Tarjoustalossa/Tokmannilla vai mikä lie se tänä päivänä onkaan. Best Friendin sadeloimet tarjouksessa. Ostin kaksi, Mantalle pienemmän 45 cm, vajaa 10 eur ja isoille tytöille isomman 60 cm 4,98 eur. Normaalihinta liki 30 eur...En tiedä onko vaan meidän kaupassa poistomyynnissä vai ihan valtakunnallisesti. Meillä on sadeloimet kaikille koirille ja yksi tuollainen Best Friendin loimikin ja ihan päteväksi todettu .

003-normal.jpg