Ja ihan kirjaimellisesti juurikin noin, paskan paska, Riine kipeänä. Riine alkoi jo viimeviikolla pyytämään parina yönä ulos, vatsa hieman löysällä. Kuitenkin söi ihan normaalisti ja päivät meni hienosti täällä sisällä, ei vatsavaivoja päivisin. Nyt viikonloppuna se alkoi lisäksi oksentamaan eikä ole suostunut syömään mitään. Pari päivää ollut huonolla syömisellä ja aamulla ajattelinkin että vatsa on varmaan jo kunnossa ja sain sen syömään pari siivua juustoa. No nehän on tullut pihalle jo moneen kertaan, koira aivan kuralla. Illalla pelästyin kun oksensi hieman verensekaista vaahtoa, mutta aamuoksennus oli taas ihan normaalia keltaista tyhjän vatsan oksennusta. Veeti ja Hulda oksentivat jossain vaiheessa myös mutta niillä on vatsat muuten ihan ok, taisi vaan olla jotakin muuta pahaa oloa. Inupektia olen nyt antanut Riinelle ja seurailen huomiseen, jollei ala helpottamaan niin huomenna on sitten lääkärireissu edessä. Tylosinia sain joskus aikoinaan ison purkin kotiin kun Arttu ja Hulda olivat kipeinä, mutta nyt on nuo tylosinitkin loppu. sydän syrjällään täällä taas, ettei nyt ainakaan Arttu ja Luna sairastuisi, vaari ja vauva.

Kaunis syyspäivä on ollut tänään. Isot on olleet ulkona koko päivän ja Lunan kanssa on poikettu ulkona touhuilemassa pitkin päivää. Eilen meillä oli ruokana lihapullia ja pottumuussia. Tänään seisoppaa, kyllä nuo halvat perussapuskat on vaan ihan parhaita :)

Aina jaksan ihmetellä noita koiria kun ei ne meinaa mahtua noille isoillekkaan pedeille vaan aina makoilevat nurinkurin.

DSC01691-normal.jpg