Ottaa itseäänkin niin sadalla päähän tämä sairastelu, teitä muita( jos täällä ylipäätään kukaan lukemassa käy ) ottaa varmaan päähän vieläkin enemmän tämä meikäläisen ainainen ruikutus ja valitus . No ei voi mitään, selkä on ollut kipeänä kuukausikaupalla, se on vaan ollut taka-alalla näiden monien keuhkoputkentulehduksien, mykoplasmojen jne. jyllätessä etu-alalla.  Nyt alkaa selkä olla siinä kunnossa että kohta en pääse enää kävelemään, saatika tee mitään muutakaan. Aamulla yön jälkeen on kaikki suht ok, pikkuhiljaa päivän mittaan selkä kipeytyy ihan mielettömästi ja illalla koirien lenkityksen jälkeen olen jo ihan linkkuveitsenä. Kampean sänkyyn ja etsin ne pari hyvää asentoa missä saan nukuttua ja aamulla olen taas suht kunnossa. Selälläni en voi olla ollenkaan, en jalat suorina, en polvet koukussa, selkä menee totaalisen lukkoon enkä pääse liikkumaan mihinkään. No onneksi tässä on oppinut mitä voi tehdä ja mitä ei. Tosin illat on hankalia kun ei meinaa kävelemään päästä ja koiratkin on pakko lenkittää.  Miten helpottaisikaan jos saisi painoa putoamaan edes muutaman kilon...ei ole selkärankaa. Tai on selkäranka mikä on poissa pelistä.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä luonnetestiin katsomaan kasvatin ja parin muun collien testiä. Tuolin otan sinne mukaan jos mitenkään voisi osan ajasta istahtaa, paikallaan seisominen kun on pahinta mahdollista selälle. Jännää taas mennä katsomaan miten kasvatti testin läpäisee. Loppuilta meneekin sitten koiria pestessä ja trimmatessa, voi luoja taas sitä tuskaa. Ja sunnuntaina sitten pitäisi vielä vetää kunnialla näyttelypäivä läpi. Kaksi koiraa, kaksi häkkiä jne, onneksi kaveri lupasi tulla kantoavuksi. Jos joskus vielä tulee sellainen päivä ettei mihinkään koske niin osaan kyllä sitä arvostaa !

Tulihan nyt sitten varsinainen valitusvirsi tänne kirjoitettua. Onneksi elämässä on kuitenkin paljon hyvääkin, sitä ei vaan aina muista arjen ja  kolotusten keskellä :)

Kadoksissa olleet avaimet muuten löytyi, työpaikan parkkipaikalta, osaksi pehmeään hiekkaan hautautuneina, ja ihan itse satuin ne löytämään. Niin vähän arvelinkin että sinne ne on saattaneet tippua, hyvä että löytyi. Vaikkei niissä osoitetta tietenkään ollut eikä kukaan varmaan niillä olisi osannut meille suunnistaa, oli kuitenkin ikävä olo kun ei tiennyt mihin olivat joutuneet.