Nyt vasta oikein ennätin istua aloilleni. Koko päivä mennyt siivotessa ja vieraiden kanssa seurustellessa. Pitkästä aikaa saatiin isännän sukulaispariskunta kylään. Heillä ei ole autoa niin isäntä haki heidät päivällä tänne ja minä äsken vein heidät kotiinsa, samalla reissulla kävin viemässä isän haudalle kynttilän. Olipa paljon kynttilöitä hautausmaalla ja kaunista oli kun ne pimeässä loistivat.

Tänään aamupäivästä tajusin että jos kohta olen "kädetön" niin onhan nuo koiratkin trimmattava ja laitettava jonkinlaiseen kuosiin ennen leikkaustani. Sainkin kaikki trimmattua ja pikapikaa harjattua. Riine pitäisi pestä huomista näyttelyä varten mutta taidan aamulla vaan pikapikaa sen huuhtaista, en jäksa enää millään alkaa sitä nyt pesemään. Eikä tuosta edellisestä pesustakaan nyt niin kauaa ole. Näyttelykamat on pakattu ja laitettu valmiiksi. Aamulla nappaan Orimattilasta kaverin pentuineen kyytiin ja eikun nokka kohti messaria. On taas sellainen viikonloppu tämä ,että maanantaina onkin ihan kiva jo päästä töihin lepäämään :)

Aamulla yritin saada kuvia aikaiseksi mutta oli niin harmaa ja sateinen keli että huonoja otoksia vaan tuli. Pokkari oli mukana taskussa ja sitäkään kun en oikein vielä osaa käyttää....

Vaikka vesikuppeja on pihalla niin tässä sadevesiämpärissä tuntuu olevan parasta vettä :)