Taas vaihteeksi mielettömän kiireinen työviikko takana, niinhän sitä sanotaan että enempää ei anneta mitä ihminen jaksaa...toivottavasti se pätee myöskin työrintamalla. Miksi sitä ei ole syntynyt kultalusikka suussa tai miksei voi olla lottomiljönääri, no kai siksi kun en edes yleensä lottoa :)

Ehdin jo huokaista helpotuksesta Riinen parannuttua vatsataudista, vaan Arttupa sitten kuitenkin sairastui. Sen sain kyllä parissa päivässä kuntoon kun aloin sillekkin mättämään Inupektia urakalla. Tällä hetkellä kaikki kunnossa, kunnes on seuraavan vuoro...

Huomenna pitäisi olla Seinäjoella näyttelyssä mutta päätettiin jo ajat sitten kaverin kanssa että ei lähdetä koko reissuun. Ja ihan hyvä niin, en olisi millään jaksanutkaan. ja toisekseen jos meillä täällä joku vatsapöpö nyt jyllää niin parempi että pysytään kotona. 

Ensilumi satoi tänään, tosin suli samantien pois. Nurmikolla on vielä hieman valkeaa, yöksi onkin luvattu pientä pakkasta ja viikonlopulle ihan kivaa ilmaa, hyvä niin. Tämä aamu olikin ihan kaaos kun vettä tuli kaatamalla, viisi likaista ja märkää koiraa pestävänä ennen töihin lähtöä. Niin oli kiire aamu etten ehtinyt edes kahvia hörpätä ja tyhjällä vatsalla painuin töihin. Kämppä jäi kaaoksen valtaan. Päivällä sade onneksi taukosi ja töiden jälkeen sainkin hieman siivottua, nyt on parempi mieli :) Viikonlopun meinaan ottaa ihan lunkisti, pakko koittaa vähän levätä, alkaa olla patterit aika tyhjät...

DSC01701-normal.jpg

DSC01714-normal.jpg