Tänään käytiin Mantan kanssa Valkealassa pentunäyttelyssä, kivasti meni, PN2. Tiesin tuon näyttelypaikan entuudestaan ja arvelin että tie ja piha saattaa olla märkiä. En sitten kuitenkaan aamulla siinä lähtötohinassa muistanut ottaa toisia kenkiä ja sukkia mukaan. Jalat kastui jo menomatkalla pohjetta myöden ja arvata saattaa että hieman paleli kun siellä kylmässä hallissa pari tuntia seisoskeli. Nyt on sitten kamala olo, kolottaa ja särkee, pää täynnä räkää ja äsken kuumemittari näytti 37,8. Ei auta vaan aamusta olisi  pakko mennä töihin kahdeksaksi, työkaverilla on aamusta menoa ja hän ehtii paikalle vasta myöhemmin. No Lahteen minun on työterveyteen ajettava kuitenkin, joten kai se on sama jos poikkean siinä töissä hetken. Tai voihan se olla ettei ne mitään sairaslomaa edes anna, sekään ei ole mitään ihmeellistä eikä ennenkuulumatonta.

Nyt taas peiton alle takaisin, siellä onkin tämä iltapäivä tullut köllöteltyä. Koirat oli äsken ulkona ja kylläpä olivat likaisia kun otin sisälle syömään. Nyt ne paskakelit sitten alkoi, ei vaan jaksaisi nyt niitä kuivailla ja peseskellä. Illalla vielä yksi ulkoilu ja sitten nukkumaan.