Täällä ei tapahdu yhtään mitään, tasaisen tylsiä ja harmaita kaikki päivät, väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Lottovoittoa odotellessa...tai tulisi edes jonkinmoinen loma töistä, ei tiedossa ihan lähiaikoina. Paukut on loppu taas vaihteeksi, tai ei kai niitä ole kuukausiin ollutkaan. Jotenkin on tässä vaan jaksanut kitkutella päivästä toiseen, viikosta toiseen jne.

Nyt alkaa olla taas muutenkin rankin aika vuodesta, pimeää ja kosteaa. Vaikka muuten syksystä ja talvesta pidänkin niin kärsin tästä pimeydestä ihan mielettömästi. Kaikki illat menee odotellassa että pääsee nukkumaan. Pihahommia ei ole tehty sen kummemmin, pari pensasta pitäisi vetää alas, mutta kun ei sekään kiinnosta. Koirien kanssa olen yrittänyt olla ulkona niin paljon kuin muilta kotihommilta ehdin, että saisi edes raitista ilmaa jonkin verran.

Pommi-kissa on onnellinen kun Riinellä on aikaa taas sillekin, hoitavat toisaan vuorotellen.

011%20%282%29-normal.jpg

012%20%282%29-normal.jpg

Höyrypesuria testailin viikonloppuna pariin otteeseen. Pentuhuoneen sain siivottua "lattiasta kattoon " ja seinistäkin tuli aivan kuin uudesti maalatut. Kamala musta kuravesi irtoaa lattioista vaikka täällä kuitenkin joskun on siivottukin. Täytyy ensiviikonloppuna ottaa lattiat oikein ajan kanssa käsittelyyn. Ensin höyryllä irroittaa liat ja sitten imeä höyryn kanssa pois, miten voikin olla likaista ! Mattoja olen pessyt pikkuhiljaa ja odottavat tuolla puhtaille lattioille pääsyä. Eteiseen kävin hakemassa ihan perus kuramattoa, jospa se olisi hieman helpompi pitää puhtaana täällä eläinhuushollissa. Kyllähän sitä joku saattaa kauhistella, mutta mitäpä tuosta, kauhistelkoon. Ei meillä karvalankamatot eikä itämaiset silkkimatot pelitä, niin se vaan menee. Koirahuusholli on koirahuusholli ja turha täällä on alkaa hienostelemaan, tai menettää hermonsa lopullisesti niitä hienouksia elukoilta suojellessa.