Hitto että olen viime päivät laiskotellut, huono omatunto taas vaivaa kun en ole saanut yhtään mitään tehdyksi. Pakolliset imuroinnit olen saanut tehtyä ja kaikki muu odottaa tekijäänsä. Ikkunat pesemättä, koirat pesemättä jnejne. Pirteitä siivousintopäiviä odotellessa...

Vielä olisi viisi työherätystä ja sitten alkaa se hartaasti odotettu loma, 17.7 ensimmäinen lomapäivä ja töihin vasta 25.8, mukavan pitkä "loma" siis tiedossa :)

Riinelle pitäisi pikkuhiljaa alkaa hankkimaan synnytykseen ja pentuihin liittyviä tarvikkeita. Ainoa mitä olen saanut hankittua on penturuoka jota Riine jo syö, sekä synnytykseen kertakäyttöalusia. En tiedä mitä ne on nimeltään mutta käteviä, muovilla pohjustettua paperia, pitää alustan hieman siistimpänä. Vielä pitäisi hankkia Starter Puppy moussea, emänmaidonvastiketta, kuumemittari ja puppy boosteria. Starter Moussen olisin jo tilannut Zooplussalta mutta sieltä on sitten vastaavasti tuo vastike loppu, joten en nyt vielä tilannut mousseakaan. Tuo Mousse on muuten Zooplussalla yli euron halvempi purkkia kohden kuin esim. Lahden Terrassa, emänmaidonvastike 400 g on n. 10 euroa halvempaa zooplussalta tilatessa. No onneksi on vielä pari viikkoa aikaa, jospa ne siihen mennessä saisin tilattua.

Meikäläinen on tosiaan ottanut kaiket illat ihan loikoillessa, kirjoja on tullut luettua pitkästä aikaa oikein urakalla. Kesän ensimmäiset mansikkakakutkin on jo pariin kertaan tehty...ja syöty :)

003-normal.jpg