On saatu säpinää aikaiseksi näillä nurkilla tänään ja ihan isännän toimesta. Isäntä lähti päivällä käymään naapurissa ja sen että sinne pääsi niin jo naapurin naiset soitti minulle että äkkiä sinne, joku tajuttomuuskohtaus isännällä menossa.  No ambulanssihan se oli soitettava, odottavan aika on pitkä vaikka vauhdilla tulivatkin ja oikein paloauton kera. Sairaalaanhan ne sitten isännän veivät ja tarkkailussa oli kuutisen tuntia. Mitään ei löytynyt , ilmeisesti joku aivoverenkiertohäiriö. Nyt sitten jännityksellä odotellaan mitä jatkossa seuraa, vai seuraako mitään. Saattaa olla ettei ensiyönä paljoa nukuta...

Sain isännältä luvan (pienen vääntämisen jälkeen) ottaa meille pennun. Ihmeen helposti se kävi eikä tarvinnut kamalasti edes taivutella. Kaveri sanoikin tänään puhelimessa että ukolla on vissiin ollut siellä päässä vikaa jo kauemminkin kun tuollaisen lupauksen antoi :D Eli muutaman viikon päästä meille kotiutuu pieni merle-tyttönen tämän oman lauman jatkeeksi. Sitten onkin taas pissa- ja kakkasavottaa tiedossa joksikin aikaa. Kesälomaa täytyy yrittää siihen saumaan kun tyttö kotiutuu.