Tänään olikin sitten pitkästä aikaa työpäivä ja erittäin kiireinen sellainen, reilun viikon rästihommat hoidettu yhdessä päivässä. Kahvitauot jäi pitämättä mutta sain kuin sainkin kaikki hommat tehtyä, tosin 8-16 istuinkin tiiviisti koneella naputtelemassa. Palattu arkeen siis ja ihan täydellä teholla.

Hulda voi hyvin, leikkaushaava näyttää hyvältä ja kaikki on muutenkin ok. Hulda ei juurikaan edes yritä haavaan koskea eikä sillä ole kauluria pidetty ollenkaan. Yöksi olen pukenut sille oman vanhan pitsipodyni, joka siis ollut minulla käytössä n. 20 vuotta ja 30 kg sitten :) Tuo body onkin ollut tosi kätevä, joustaa, ei kiristä ja hengittää mukavasti. Lisäksi se suojaa sopivasti ettei pääse haavaa nuolemaan. Päivällähän täällä nyt onkin ollut aina joku Huldaa vahtimassa ettei koskisi haavaan.....

Huomenna pitää lähteä käymään kaupoilla ja samalla reissulla on haettava värikkäitä tulppaaneita, piristämään kevättalven keskellä. Tulppaanit näkyy olevan nyt niin edullisia että raaskii ostaa vaikka vähän enemmänkin. Pikkuhiljaa olen tullut siihen tulokseen että tänä keväänä en laita siemenestä kasvamaan mitään, ostan kesällä taimenina ne mitä haluan. Jotenkin en jaksa alkaa siihen taimikasvatusruljanssiin kun ei oikein ole paikkoja missä sitä tekisi ja missä ruukut/taimet saisi rauhassa tuolta kissalta olla :)