Aamulla koirat alkoi taas touhuamaan aikaisin 7.30 ja laitoinkin ne sitten tarhaan, ajattelin itse käydä  vielä hetkeksi torkkumaan ja kuinka ollakkaan heräsin 9.30. No mikäpä siinä, koirat ei paleltuneet mukavassa säässä ja minä sain univelkoja kuitattua. Lenkki  siinä sitten velä kierrettiin ennen aamuruokailua. Tänään olikin koirilla oikein monipuolinen aamusapuska, naudanlihaa, lohta, maksaa, kasvissosetta, ananasta, pellavaöljyä, merilevää ja valkosipulia. Eiköhän noilla eväillä saada aikalailla samat vitamiinit ja hivenaineet kuin nappuloita syödessäkin, jollei sitten jopa vähän enemmänkin, terveellisemmässä muodossa ainakin.

Kansalaisvelvollisuus myöskin sitten suoritettu ja ääni käyty antamassa omalle presidettiehdokkaalle kun aamulenkin jälkeen lähdettiin tuonne koululle äänestämään.Iltasella pitää seurailla noita tuloslähetyksiä, tosin oma ehdokas tuskin toiselle kierrokselle pääsee......

Muuten päivä onkin kulunut ihan tässä kotosalla touhuillessa. Appivanhemmat tuossa poikkesi iltapäivästä kahvilla, pitkästä aikaa. Valokuvia en ole tänän napsinut joten laitetaan muutama eilinen otos tähän jatkeeksi.

Arttu ja Artun iso suu ja viereisessä kuvassa veljensä Veeti.

Koiratarhan asukkeja...